perjantai, 27. lokakuu 2006

Tarinamaanantai 3.aihe

Viimeinen kahvikuppi<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Eelis katsoi pientä kahvikuppiaan. Koko elämänsä hän oli miettinyt, miksi kahvikupin täytyy olla niin pieni. Näin pieneen kahvikuppiin mahtuu vain hitunen kahvia, josta hänelle jäisi vain paha mieli. Eelis tilasikin kahvinsa aina tuplana. Ei tällä kertaa.

Eelis tuijotti kahviaan, jota peitti ohut, vaaleanruskea vaahto. Vaahto näytti kuin pieneltä helmikelmulta vahvan kahvin päällä.Helmet aaltoilivat hitaasti kahvikuppia liikuteltaessa luoden kahvin päälle kuin lämpimän peiton, joka suojelisi kahvin hienostuneita aromeja. Eelis maistoi kahviaan ja näki oman elämänsä vaahdon alta paljastuvan kahvin pinnalla.

 

Eelis oli elänyt pitkän ja värikkään elämän. Hän oli nähnyt sodan ja rakkauden, Eelis oli taistellut tautien mantereellakin, jotka lopulta nujersivat hänet. Ottivat jo pienestä ja hauraasta miehestä niskalenkin, ja kaatoivat tämän kevyesti elämän tatamille. Nyt Eelis odottaa vuoroaan Taivaan porttien odotushuoneessa ja juo tyynesti kahviaan. Odottaessaan vuoroaan Eelis käy läpi koko elämänsä monimutkaiset vaiheet. Hän elää hetket tyttäriensä kanssa ja hän itkee. Hänellä on monta muistoa tyttäristään- hyvinä ja vaikeina hetkinä. Hän oli luonut tyttärilleen kokemuksen avioerosta, isästä joka asui kaukana, isästä, johon ei ollut turvautua kun elämä pahimmillaan runteli. Hän elää hetket lastensa lasten kanssa ja hänet täyttää riemu nuorista, jotka ovat juuri aloittaneet oman taistelunsa viekkaan elämän kanssa. Eelis on sotaveteraani. Hänen sieluunsa sota oli jättänyt lähtemättömät jäljet- sodasta oli tullut pysyvä osa Eelistä, mies, joka hän oli- isä, joka hän oli. Eelis muistelee vaimoaan, josta hän erosi. Sodan jälkeen Eelis oli vain puolet siitä, mitä oikea mies olisi ollut ja Eelis tiesi sen. Aviomiehenä Eelis ei ollut onnistunut. Vaimolleen Eelis oli lahjoittanut vain kaksi tytärtä ja surkean avioliiton, joka päättyi pian alettuaan.

 

Eelis kohtasi elämässään paljon kauniita asioita. Eelis ei uskonut rakkauteen, hän uskoi naisiin. Eelis kohtasi elämässään kuitenkin yhden suuren Rakkauden. Eelis menetti Rakkautensa hetkellä, jolloin eniten tätä rakasti, jolloin hän oli juuri ymmärtänyt, mitä rakkaus oikeastaan tarkoitti. Menetyksensä jälkeen Eelis luovutti. Hän oli ollut oikeassa, elämä on vain yhtä julmaa taistelua, kuin pilkkaa maan päällä eläviä kohtaan. Elämä pyörittää ihmisiä kuin narreja hovissa saaden nämä tekemään järjettömiä asioita. Ei elämää edes kannattanut elää, hän mietti. Eelis tuijotti kahviaan kyynelten valuessa hiljalleen hauraan miehen poskille. Eelis kaipasi Rakkauttaan, hän tiesi, että olisi rakastanut elämääkin enemmän jos hän olisi saanut sen jakaa Rakkaansa kanssa. Eelis oli vihainen elämälle. Eelis muistelee, kuinka Rakkautensa menettämisen jälkeen hän tapasi useita naisia. Eelis antautui elämän vietäväksi. Eelis ei kyennyt enää tuntemaan suuria tunteita, mutta epätoivoisesti hän yritti vielä vanhoilla päivillään saada niistä kiinni. Tuntea edes osan siitä, mitä hänen suuri Rakkautensa sai hänet tuntemaan. Eelis tapasikin useita naisia, joihin kiintyi. Kukaan heistä ei korvannut hänen Rakkauttaan. Nyt Eelis katseli kahvikuppiaan ja joutui vastatusten itsensä kanssa. Enää Eelis ei voinut karata itseltään, oli aika kohdata Hetki. Eelis oli tehnyt elämässään valtavasti virheitä. Suurimman osan virheistään Eelis teki sodan paholaisen puhutellessa häntä olkapäällään. Eelis oli kasvanut ympäristössä, jossa oikea ja väärä sekoittuivat, jossa hyvä ja paha saivat uuden ulottuvuuden. Eelis ei elämänsä aikana ollut ymmärtänyt, mikä oikeastaan oli oikein ja mikä väärin. Eelis ajalehti elämän merellä vaistojensa viemänä.

 

Ollessaan syvällä sielunsa syövereissä Eelis hätkähti. Taivaan portti rupesi hiljalleen avautumaan. Eelis ymmärsi, että hänen aikansa oli siirtyä. Euforinen, säteilevä valo kietoi Eeliksen syleilyynsä. Valo, joka lumosi hänet lämmöllään. Hymy kasvoillaan hän astui lähemmäs porttia ja jähmettyi. Vaaleasta sumusta häntä vastaan käveli kirkas hahmo. Eelis liikuttui, hän oli vihdoin päässyt Rakkaansa luokse.

sunnuntai, 22. lokakuu 2006

Tarinamaanantai

Kani säpsähti. Hän huomasi turpeat,haavoittuneet tassunsa yrittäessään nousta maasta ylös. Kani jäykistyi. Hän tunsi valtavaa kipua oikeanpuoleisessa poskessaan. Kanilta puuttui osa viiksistä. Kani tunsi kitkerää palaneen lemua ympäristöstään. Läpitunkeva haju sai Kanin melkein oksentamaan, ilmassa oli vielä savua. Vapisevilla käpälillään Kani yritti nousta varovaisesti ylös, joutuen samassa luovuttamaan. Jalat eivät antaneet myöten. Kani vilkuili sumuisella katseellaan ympärilleen. Silmiään tiristäen se yritti hämytä eteenpäin nähdäkseen jotain. Hänen silmiään kirvelsi, sumun peittämä katse lasittui ja pienet kyyneleet valuivat Kanin silmistä poskia pitkin vahingoittuneille viiksille.Viiksillään kani ei tuntenut mitään, kuin osa hänen aisteistaan olisi palanut. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kani yritti nousta uudelleen ylös ja onnistui. Samassa hän pysähtyi äkkinäisesti, hänen oikeassa kyljessään oli pieni haava. Kani nuolaisi hellästi haavaansa ja nyppi verisestä painaumasta suurimman lian pois, olo parani hieman. Ontuen kani lähti loikkimaan eteenpäin etsien jotakin, mitä tahansa. Kani näkin jotakin hyvin kauhistuttavaa,  tätejä, setiä, serkkuja ja ystäviä. Kani näki ympärillään kaikki tuttunsa makaavan maassa pitkät koivet maata nuolemassa- elottomina. Entinen valkea villikanien kirjo oli menehtynyt, jäljellä olisi enää vain katkera palanut muisto suuresta perheestä, perheestä joka yritti varjella tarkoin vuosisatoja kestänyttä salaisuuttaan- kanit elävät hyvin, hyvin vanhoiksi.Villikanien perheestä ei olisi jäljellä kuin Kani.Nyt Kani on yksin maailmassa. Pienenä kani oli jo menettänyt vanhempansa ja sisarensa, kuinka hän voisi nyt elää ilman perhettään. Kani yritti vinkuvalla äänellään kysyä, oliko kukaan selviytynyt.

 

-Kuuleeko kukaan?

 

Kani ei ensin kuullut mitään, humiseva hiljaisuus vastasi kanin epätoivoon saada selvyyttä tapahtuneeseen. Kani painoi surullisena päänsä alas, ja nyyhkytti. Kaikki oli menetetty, eikä kani tiennyt, miksi. Miksi tällaista piti tapahtua? Eiväthän kanit olleet tehneet mitään väärää.

Yhtäkkiä Kani kuului hienoista ininää, joku olisi vielä elossa! Kani yritti vahingoittuneilla käpälillään pyrkiä haavoittuneen luokse. Vain vaivoin se pääsi toisen kanin luo ja näki hahmon sätkivän hieman maassa. Hetken tutkiskelun jälkeen Kani kykeni tunnistamaan hennon olennon serkukseen. Serkun haavat vuosivat verta. Puhtaan valkea turkki oli kuin musta nokirypäs. Varovaisesti Kani tarrasi Serkkuun kiinni ja yritti raahata tämän läheiseen, räjähdyksen muodostamaan onkaloon turvaan. Serkku vikisi, mutta kani yritti lohduttaa.

 

-Yritä kestää, pian pääsemme turvaan.

 

Kani asetti serkkunsa onkaloon makaamaan pitkittäin ja tutki, löytyisikö ympäriltä vielä joku muu. Ympäristö oli eloton, kukaan muu ei olisi selviytynyt. Hento tuuli kuljetti savua eteenpäin kuin viestiksi kauhusta kauempana oleville eläimille. Kani tutki Serkkua, serkun haavat vaativat välitöntä hoitoa, Kani ryhtyi puhdistamaan haavoja, joista osa peittyi kanin kyynelistä. Varovaisilla nuolaisulla se poisti pahimman kivun, ja Serkku nukahti. Epätoivoissaan Kani rukoili Serkun selviytymistä. Äkkiä Kani kuuli valtavia tömähdyksiä. Joku oli tulossa! Kani painautui tiivisti Serkun kylkeen, jotta heitä ei nähtäisi. Valtavat, isot jalat pyörivät kuolleiden sukulaisten ympärillä. Pian jalkojen seuraan ilmestyi useampi pari suuria jalkoja, ihmisiä! Ihmiset noukkivat kuolleet kanit pois. Kani tärisi. Hän pelkäsi ja suri samaan aikaan, viha valtasi kanin hauraan, vahingoittuneen kehon. Kanin teki mieli juosta ihmisten luokse ja satuttaa heitä. Satuttaa, juuri niin kuin he olivat satuttaneet häntä. Kani ei olisi kuitenkaan mahtanut mitään ihmisille, Kanin oli jäätävä onkaloon katselemaan kun hänen perheensä vietäisiin raa´asti pois. Kani itki. 

 

Kani säpsähti. Hän katseli ympärilleen ja hämmentyi. Kani oli huoneessa, ihmisten huoneessa. Ymmällään Kani katseli ympärilleen ja vapisi. Kani oli ihmeissään, missä hänen Serkkunsa oli?

 

-Äiti, tule katsomaan! Aamu-uutisissa kerrotaan, että Borneossa on jäänyt kiinni Villikanien turkisten salametsästäjiä! He olivat räjäyttäneet ison pommin ja jääneet kiinni lastatessaan kaneja autoihinsa!

 

Tyttö nosti vapisevan kanin syliinsä ja silitti tätä hellästi.

 

-Onneksi sinä, Kani, olet täällä.